Lehto Group Oyj
Lehdistötiedote
14.8.2023 klo 14.15
Kuva: Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy
Lehto ja Sivakka ovat tehneet sopimuksen kerrostalon rakentamisesta Ouluun. Kyseessä on ARA-kohde, joka tulee tarjoamaan Oulun asuntomarkkinoille kohtuuhintaista vuokra-asumista hyvien kulkuyhteyksien äärellä ja palvelujen välittömässä läheisyydessä.
Oulunsalon Kauppiaantielle sijoittuva nelikerroksinen talo käsittää valmistuessaan yhteensä 31 asuntoa. Kohteeseen rakentuu sekä kaksioita että kolmioita ja koko kohteen huoneistoala on 1586 neliötä. Kokonaisuuteen kuuluu myös sivurakennus, jossa on väestösuojan ja varastojen lisäksi myös asukkaiden yhteisöllisyyttä mahdollistava kerhotila. Kohteen rakentamisen arvioidaan alkavan elokuussa 2023 ja vuokra-asuntojen valmistuvan käyttöön syksyllä 2024.
Kiinnostavaa kohteessa on pyrkimys kestävään rakentamiseen ja vihreät arvot nostettiin keskiöön jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa.
”Kohteessa hyödynnetään vähähiilistä betonia ja pyrimme noin 15-20 prosenttia pienempään hiilipäästöön tavanomaiseen, vastaavaan betonirakennukseen verrattuna. Lisäksi kohteessa on satsattu energiataloudellisuuteen. Tässä hankkeessa asiakkaalle tärkeä arvo laadun lisäksi oli vihreiden tavoitteiden täyttyminen”, kertoo Lehto Asuntojen johtaja Tero Karislahti.
”Lehto valikoitui yhteistyökumppaniksi laajasta joukosta, sillä tässä suhdanteessa urakoitsijoilla on tavanomaista laajempi kiinnostus lähteä mukaan tarjoamaan ARA-kohteita”, kertoo rakennuttajapäällikkö Kari Puotiniemi Oulun Sivakalta.
Lisätietoja:
Tero Karislahti, johtaja, Lehto Asunnot, puh. 040 843 9895
Kari Puotiniemi, rakennuttajapäällikkö, Oulun Sivakka Oy, puh. 044 710 8171