Search
Close this search box.

Lehto rakentaa odotettuja uudisasuntoja Helsingin Ruskeasuolle vuoden 2023 loppuun mennessä

Lehto Group Oyj
Lehdistötiedote
27.1.2021 klo 13.00

 

Vanhan Ruskeasuon alueelle ei ole rakennettu aikoihin uusia asuinrakennuksia. Vuonna 2022 käynnistyy kolmen uuden asuinkerrostalon rakentaminen Tenholantielle, Keskuspuiston välittömään läheisyyteen. Kohde rakennetaan erityisesti perheitä ajatellen, ja uudet asunnot tulevat helpottamaan alueen tarjonnan niukkuutta.

Lehto Group rakentaa Helsingin Ruskeasuolle (Tenholantie 12) pitkään odotettuja uudisasuntoja. Alue on ollut pitkään vailla merkittävää uudisrakentamista, mutta nyt halutulle sijainnille tullaan rakentamaan peräti kolme uutta asuinkerrostaloa. Kaava on jo vahvistettu, rakentaminen käynnistetään arviolta vuoden 2022 alussa ja uudet asuinrakennukset valmistuvat arviolta vuoden 2023 loppuun mennessä. Kerrostaloihin tulee tarjolle yhteensä noin 150 asuntoa. Kyseessä on perhepainotteinen kohde eli asunnot ovat pääosin suurempia kolmioita tai neliöitä.

”Ruskeasuolle ei ole aikoihin saatu uusia asuntoja. Tenholantien tulevien kohteiden sijainti Keskuspuiston ja Mannerheimintien välittömässä läheisyydessä on varmasti kiinnostava kaupunkilaisille. Tässä kohteessa olemme painottaneet perheiden näkökulmaa eli pääpaino on yksiöitä ja kaksioita isommissa asunnoissa”, kertoo hankepäällikkö Jussi Rantanen Lehdolta.

Kohteen rakentamisessa tullaan hyödyntämään Lehdon kotimaisilla tehtailla valmistettuja moduuleja, jotka tehostavat rakennuksen työmaavaihetta. Lisäksi teollisen tuotannon hyödyntäminen vähentää rakentamisen aikaista materiaalihukkaa ja on lähtökohtaisesti ekologisempi tapa rakentaa.

Lisätiedot:
Jussi Rantanen, hankepäällikkö, Lehto Asunnot Oy, puh. 040 753 3099

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä