Search
Close this search box.

Lehto tuo asuntomarkkinoille ekologisen puukerrostalon ja innovatiivisen verkkokaupan: asunnon voi suunnitella verkossa ensimmäistä kertaa sisustuksesta huonekaluihin

Mediatiedote
Lehto Group Oyj
26.3.2019 klo 7.00

  • Lehdon Deco -puukerrostalon konsepti vastaa ekologisuutta ja vastuullisuutta arvostavien asunnonostajien kysyntään puurakentamisen suosion kasvaessa.

  • Innovatiivisen verkkosivuston avulla myös kerrostaloasunnon ostaja pääsee nyt ensimmäistä kertaa suunnittelemaan oman kotinsa verkossa. Lehdon Decon pitkälle kehitetyssä verkkokaupassa asiakas voi valita uuteen kotiin sisustuksen lisäksi myös huonekalut.

  • Myös toimintaympäristön muutokset, kuten puukerrostalorakentamisen suosiminen kaavoituksissa ja täydennysrakentamisen tarve ovat tukeneet konseptin syntymistä.

  • Lehto uskoo, että Decolla on kiinnostusta myös Ruotsin markkinassa.

Lehto Asunnot lanseeraa markkinoille ekologisen ja teollisesti tuotetun puukerrostalo-konseptin, jonka erikoisuutena on asiakkaan mahdollisuus räätälöidä oma asunto tavanomaista pidemmälle. Teollisesti tuotettuna puukerrostalon konseptina Lehdon malli on Suomen ensimmäisiä.

Puurakentaminen vastaa markkinan odotuksiin

Puukerrostalo-konseptin tuotekehittäminen Lehdon asuntojen valikoimaan oli luonteva valinta, joka kumpuaa pitkälti megatrendeistä: ekologisuudesta ja kotimaisuudesta.

”Puukerrostalo on ympäristötietoisen kodin ostajan valinta, mutta toisaalta puurakentaminen tuo aina mukanaan kodikkuutta ja tyylikkyyttä asumiseen. Ymmärrän hyvin, että puu raaka-aineena on entistä kysytympää asunnon ostajien keskuudessa. Kysyntä oli yksi tärkeistä syistä, miksi Lehtokin halusi lähteä kehittämään kestävää, kodikasta ja kohtuuhintaista asumismuotoa puurakentamisen ympärille”, kertoo hankejohtaja Riku Kimpimäki Lehto Asunnoilta.

Puukerrostalorakentaminen on kiinnostavaa myös toimintaympäristön muutosten vuoksi. Tällä hetkellä puukerrostalorakentamista tuetaan esimerkiksi kaavoittamalla siihen soveltuvia tontteja kasvukeskusten keskeisiin sijainteihin. Toinen näkökulma liittyy täydennysrakentamiseen:

”Puukerrostalot soveltuvat erinomaisesti ajankohtaisiin lisä- ja täydennysrakennuskohteisiin. Decon osalta nopea rakennusaika aiheuttaa naapurustolle vähemmän haittoja ja konseptin joustavuus mahdollistaa uusien rakennusten sovittamisen rakennettuun ympäristöön. Kohteita rakennetaan pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa, mutta rakentamistapa mahdollistaa kohtuuhintaisen rakentamisen myös pienemmille paikkakunnille”, kertoo Riku Kimpimäki.

Oman kodin suunnittelu verkossa nyt myös kerrostaloasujalle

Verkossa toimivia suunnitteluohjelmia on totuttu näkemään rakentamisen toimialalla toistaiseksi vain pientalojen puolella – nyt asunnon pääsee suunnittelemaan digitaalisesti myös kerrostaloasunnon ostaja. Tosin Decossa suunnittelun ja valinnan mahdollisuudet on viety entistä pidemmälle: sisustusvalintojen lisäksi asiakas voi tilata asuntoonsa muun muassa huonekalut. Innovatiivista suunnittelusivustoa voi verrata vaikka autoteollisuuteen, jossa uuteen autoon voi valita verkkokaupassa erilaisia lisävarusteita.

”Deco-asunnon ostaja pääsee ensiksi valitsemaan esimerkiksi keittiön värimaailman, laminaatit, kylpyhuoneen laatat ja kalusteet. Halusimme kuitenkin viedä palvelua vielä pidemmälle ja lisätä vaihtoehtoja: asiakas voi tehdä verkossa myös kalustehankinnat sohvasta keittiönpöytään. Meillä on rakennettuna laaja verkosto yhteistyökumppaneita konseptin ympärille. Tavoitteemme on, että asiakkaalle palvelupaketti olisi mahdollisimman vaivaton”, kertoo Riku Kimpimäki.

Tällä hetkellä muokattavissa olevia, valmisteilla olevia puukerrostalokohteita löytyy Sipoosta ja Tampereelta. Lisäksi asiakkaat voivat rakentaa verkossa unelmiensa kodin ja jättää vinkin myyjälle toivotusta sijainnista uusien kohteiden osalta.

Decosta vientituote Ruotsin markkinoille?

Lehto tähtää kasvuun myös kansainvälisesti ja liiketoimintaa ollaan parhaillaan käynnistämässä Ruotsissa. Ruotsin asuntomarkkinoilla kaivataan ratkaisuja, joissa yhdistyy kohtuuhintaisuus, laatu sekä nopea rakentaminen. Toisaalta myös vastuullisuuden ja ekologisuuden näkökulma korostuu, jopa enemmän kuin Suomen markkinoilla.

”Decossa yhdistyy laatu, kohtuuhintaisuus, nopea rakentaminen ja tietysti ekologisuus puurakentamisen kautta. Uskomme, että tuotteemme kiinnostaa myös länsinaapurissa. Lehtoa vauhdittaa se, että Ruotsissakin osataan arvostaa teollisen esivalmistuksen hyötyjä, koska siellä tämäntyyppisen rakentamisen perinteet ovat pitkät. Ruotsissa sääolosuhteet ovat samankaltaisia kuin Suomessa ja sielläkin on etu, että rakentaminen siirtyy loskaisilta työmailta tehtaiden sisätiloihin, joissa kuivaketju on katkeamaton ja laatua voidaan valvoa tarkemmin”, kertoo Riku Kimpimäki.

Kotimaista laatua

Lehdon puukerrostalot rakennetaan kotimaisista raaka-aineista, pääosin Lehdon Oulaisten ja Hartolan tehtailla. Modernin teollisen valmistuksen hyödyntäminen rakentamisessa takaa yhtä aikaa sekä laadun, kohtuullisen hintatason että nopean rakennusvaiheen. Omilla tehtailla syntyvät kokonaisten huoneistoelementtien lisäksi myös kalusteet. Lehto onkin kasvanut jo yhdeksi Suomen suurimmista kalustevalmistajista.

”Asunnon yksityiskohdat ovat asiakkaille tärkeitä arjessa. Kotimaisilla tehtailla valmistettujen kalusteiden laatu on huippua, mikä oli meille tärkeää Decon kehittämisessä. Sarjatuotannon vuoksi hinta pysyy kuitenkin kohtuullisena. Asiakkaalle on järjestelty mukavasti valinnan varaa suunnitella omaa kotia: arkkitehtien pohjustamista sisustus- ja värivalikoimista jokainen löytää varmasti omansa. Arkkitehtuuriin on kiinnitetty paljon huomiota suunnitteluvaiheessa”, kertoo Riku Kimpimäki.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Riku Kimpimäki, hankejohtaja, Lehto Asunnot, puh. 040 770 8331

Puukerrostalojen sivusto, jossa myös suunnitteluohjelma:
www.decokodit.fi avautuu nähtäville 26.3.2019

TAUSTATIETOA TOIMITUKSILLE:

  Lehdon tapa rakentaa: laatu, kohtuuhintaisuus, nopea rakennusvaihe

Lehto on uudistanut rakentamisen toimialaa siirtämällä rakentamista työmailta tehtaisiin:

Laatuun vaikutamme ennen kaikkea rakentamisen kuivaketjulla, sillä työtä ei tehdä sään armoilla vaan tehtaiden sisätiloissa, vakioiduissa olosuhteissa. Myös laadunvalvonta on tiukempaa kuin rakennustyömailla tyypillisesti.

Rakentaminen tehtaassa on myös monella tapaa nopeampaa, sillä vaiheita toteutetaan sarjoina eikä ”pitkästä tavarasta työmaalla”, jossa raaka-aineita pitää kuljettaa esimerkiksi kerrostalon tapauksessa kerroksista toisiin. Valmistamme muun muassa valmiita huoneistoja eli tilaelementtejä, jotka kuljetamme työmaalle asennettaviksi. Siitä syystä rakentamisen työmaa-vaihekin on tavallista nopeampi.

Lehdon kohteiden hintataso pysyy kohtuullisena toimialaa uudistavan valmistustavan vuoksi: yhtiön hyödyntää rakentamisessa teollista esivalmistusta ja vakioituja ratkaisuja. Lisäksi yhtiö panostaa kustannustietoiseen suunnitteluun, jolla halutaan varmistaa rakennusten kohtuuhintaisuus.

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä