Search
Close this search box.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta päivittää ehdotustaan hallituksen jäsenten osakkeissa ja rahana maksettavan palkkion määrästä

Pörssitiedote
Lehto Group Oyj
25.3.2019 klo 18.00

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta on tänään 25.3.2019 päivittänyt Lehto Group Oyj:n yhtiökokoukselle antamaansa ehdotusta hallituksen jäsenten palkkioihin liittyen. Nimitystoimikunta katsoo edelleen tärkeäksi, että hallituksen jäseniä kannustettaisiin kasvattamaan omistustaan Lehto Group Oyj:ssä ja edelleen tekemään työtä omistaja-arvon kehittämisen eteen. Nimitystoimikunnan ehdotus on kannustanut osakeomistuksen kasvattamiseen niin, että hallituksen jäsenelle Lehto Group Oyj:n osakkeissa ja rahana maksettava palkkio on suurempi kuin pelkästään rahana maksettava palkkio. Nimitystoimikunnan ehdotuksessa ainoastaan osakkeina ja rahana maksettavan palkkion määrä on kasvanut verrattuna vuoteen 2018. Yksinomaan rahana maksettavan palkkion määrä on säilynyt vuoden 2018 tasolla.

Nimitystoimikunta on käynyt keskustelua ehdotuksensa pohjalta myös eräiden nimitystoimikunnan ulkopuolella olevien osakkeenomistajien kanssa. Tämän keskustelun perusteella nimitystoimikunta on yksimielisesti katsonut perustelluksi päivittää sen Lehto Group Oyj:n yhtiökokouskutsussa julkaistua ehdotusta hallituksen jäsenille maksettaviksi palkkioiksi niin, että osakkeina ja rahana maksettavan palkkion määrä olisi seuraava:

– Hallituksen puheenjohtajalle 69.000 euroa (aikaisempi ehdotus 82.800)

– Hallituksen varapuheenjohtajalle ja jäsenille 34.500 euroa (aikaisempi ehdotus 41.400)

Muutoin nimitystoimikunnan ehdotukset säilyvät ennallaan.

Päivitetty kutsu ja nimitystoimikunnan ehdotukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa Lehto Group Oyj:n internetsivuilla osoitteessa www.lehto.fi

Lisätiedot:

Veli-Pekka Paloranta
Talousjohtaja
veli-pekka.paloranta@lehto.fi
0400 944 074

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä