Asunnot

As Oy Kuopion Saariston kruunu, Kuopio

Olemme rakentaneet Kuopion kauniiseen saaristokaupunkiin viidestä talosta koostuvan luhtitalokohteen. Kuopion Saariston Kruunun valoisat asunnot koostuvat yksiöistä, kaksioista ja kolmioista. Kallaveden äärelle rakennettu luhtitalokohde oli erittäin haluttu. Hyvien liikenneyhteyksien äärellä sijaitsevat rakennukset ovat valmistuneet kesäkuussa 2018.

Olemme rakentaneet Kuopion kauniiseen saaristokaupunkiin upean, viidestä talosta koostuvan luhtitalokohteen. Kallaveden äärellä sijaitseva ainutlaatuinen talokokonaisuus suunnattiin kuluttajamarkkinoille, ja kohteelle oli todella kysyntää.

Nämä kaksikerroksiset talot (talot A, B, C, D ja E) muodostuvat yksiöistä, kaksioista ja kolmioista. Rakennuksissa suuremmat asunnot on sijoitettu talojen päätyihin. Yksiöt sijoittuvat talon keskivaiheille. Asunnot ovat kooltaan 28,5–59 m2. Rakennukset ovat yhtenäisen näköisiä, julkisivun vaalean puuverhoilun ansiosta. Uniikki kohteemme luovutettiin asiakkaille vuoden 2018 kesäkuussa.

Järvimaisemaa ja avaria asuntoja

Avarat asunnot ovat värimaailmaltaan vaaleita. Parvekkeella ja ikkunoilla asuntoihin on onnistuneesti luotu avaruutta ja valoisuutta. Osaan asunnoista avautuu rauhallinen ja kaunis järvinäkymä. Kohde on ainutlaatuinen luonnonläheisen miljöönsä vuoksi.

Asunnot ovat Kallaveden välittömässä läheisyydessä, vehreän havumetsän vierellä. Tällä pientalovaltaisella alueella lähipalvelut ovat 1,5 km etäisyydellä. Ympäristössä on loistavat liikenneyhteydet – julkisen liikenteen pysäkki on 20 metrin päässä.

As Oy Saariston Kruunun asunnot olivat erittäin haluttuja ja kohde onkin myyty kokonaan. Sijainti veti puoleensa niin omistusasujia kuin sijoittajiakin. Houkuttelevasti hinnoitellut asunnot varattiin lyhyessä ajassa. Asunnot ovat järkevän kokoisia ja niiden hinta-laatusuhde on kohdillaan.

Kohteen piha-alueelta löytyy leikki- ja oleskelualue, parkkipaikka, pyöräkatokset ja autokatokset. Rinteistä tonttia on osittain hyödynnetty myös istutuksissa, jossa on käytetty pensaita ja havupuita. Muutaman talon piha on erotettu sirolla kivimuurilla. Saunatilat löytyvät C-talon pohjakerroksesta ja ovat kaikkien asukkaiden käytössä.

Olemme hyödyntäneet rakentamisessa omia tilaelementtejämme, jotka on valmistettu Oulaisten tehtaalla. Elementit on tehty tehdasolosuhteissa, mikä varmistaa kuivaketjun ja parantaa rakentamisen laatua. Omien vakioratkaisujemme hyödyntäminen myös nopeuttaa rakentamisaikaa merkittävästi.

Kohteen tiedot

  • Kukkaroniemenkatu 2, Kuopio
    Osoite
  • 2018
    Rakennusvuosi
  • Lehto Asunnot Oy
    Toteuttaja
  • 2707,5m2
    Pinta-ala
Jaa tämä sivu