Hallituksen valiokunnat

Tarkastusvaliokunta

Työskentelynsä tehostamiseksi hallituksella on Tarkastusvaliokunta. Muita valiokuntia ei ole katsottu tarpeelliseksi perustaa, koska Yhtiön toiminnan laajuus ja luonne sekä hallituksen toimintatavat huomioon ottaen hallitus kykenee käsittelemään asioita tehokkaasti ilman valiokuntiakin. Hallitus on vahvistanut kirjallisen työjärjestyksen.

Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on Yhtiön taloudellista valvontaa ja raportointia koskevien asioiden valmistelu. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan sekä jäsenet nimittää Yhtiön hallitus. Tarkastusvaliokuntaan kuuluu vähintään kolme hallituksen jäsentä, joista vähintään yhdellä on oltava asiantuntemusta erityisesti laskentatoimen, kirjanpidon tai tilintarkastuksen alalla. Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittavilla hallituksen jäsenillä tulee olla Lehto Groupin liiketoiminnan ja sen toimialojen hyvä tuntemus sekä riittävä laskentatoimen ja tilinpäätöskäytännön hallinta.

Tarkastusvaliokunta kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa ja valiokunnan kokouksiin osallistuu valiokunnan jäsenten lisäksi Yhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja sekä valinnaisesti Yhtiön tilintarkastajat. Lisäksi valiokunnan jäsenet voivat tavata ulkopuolisia tilintarkastajia ilman, että toimivan johdon edustajat ovat paikalla kyseisessä tapaamisessa.

Tarkastusvaliokunnan perustehtävänä on:

  • seurata tilinpäätösraportoinnin prosessia
  • valvoa taloudellista raportointiprosessia
  • seurata Yhtiön sisäisen valvonnan, mahdollisen sisäisen tarkastuksen ja riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta
  • käsitellä kuvaus Yhtiön taloudellisen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä
  • seurata tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta
  • arvioida lakisääteisen tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön riippumattomuutta ja erityisesti oheispalveluiden tarjoamista yhtiölle
  • valmistella tilintarkastajan valintaa koskeva päätösehdotus.

Tarkastusvaliokunta 30.3.2016 alkaen

Puheenjohtaja: Mikko Räsänen
Jäsenet: Sakari Ahdekivi, Päivi Timonen

Valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.