Uratarinat | Tietomallipäällikkö Jouni Koivuneva

”Tietomallinnus on rakentamisen kenraaliharjoitus”

Tietomallintaminen saattaa olla vielä vähän tuntematon termi niin tavalliselle tallaajalle kuin rakennusalan osaajalle, ellet sitten ole Jouni Koivuneva. Jouni Koivuneva työskentelee Lehdolla tietomallipäällikkönä ja hänelle se on unelmaura olla mukana kehittämässä alaa jatkuvasti eteenpäin.

Yksinkertaisuudessaan tietomallintaminen on rakennussuunnitelmien muuttaminen kolmiulotteiseksi. Verrattuna perinteiseen kaksiulotteiseen maailmaan, tietomallintaminen tarjoaa 10-kertaisesti enemmän tietoa. ”Tietomallinnus on tavallaan rakentamisen kenraaliharjoitus. Monet erehtyvät luulemaan, että me teemme tietomallit. Niin se ei mene. Eli me saamme suunnittelijoilta tietomallit. Meidän tehtävämme on tarkistaa niiden yhteensopivuus, käytettävyys ja tietosisältö. Esimerkiksi Insinööritoimisto Mäkeläiseltä tulee meille rakennussuunnittelu, arkkitehtisuunnittelut tulee arkkitehtitoimistosta ja niin edelleen. Meidän tehtäväksemme jää yhdistää nämä toimivaksi kokonaisuudeksi, ettei esimerkiksi sähköt ja putket törmää toisiinsa loppupeleissä.”

Koivuneva on työskennellyt Lehdolla yhteensä viisi vuotta, joista viimeiset kolme vuotta tietomallintamisen parissa. Se on pitkä aika tällä alalla, sillä tietomallintaminen itsessään on vielä niin nuori ala.

Lehdolla hän aloitti Lehdon putkiremonttien sähköprojektipäällikkönä. ”Sitten Lehdolla, ja muutenkin rakennusalalla, syntyi tarve alkaa kehittää rakennusalan suunnitelmia digitaaliseen muotoon ja minut pyydettiin mukaan tietomallintamisen tiimiin asiantuntijaksi.”

Tällä hetkellä Lehdon tietomallintamisen tiimissä työskentelee neljä henkilöä. Se tuntuu kovin pieneltä ottaen huomioon, miten suuri Lehto itsessään on. ”Meitä oli alun perin 9–10, mutta olemme onnistuneet kehitystyön myötä jalkauttamaan työtä projekteille sekä automatisoimaan tietomallintamisen prosesseja, mikä vähensi henkilömäärän tarvetta.”

Jouni Koivuneva työskentelee tietomallipäällikkönä Lehdolla.

Opiskelija! Tartu Lehto uralupaukseen

Sähköteknikosta tietomallintamisen asiantuntijaksi

Tietomallintamisen alalle ei ole olemassa ammatillista koulutusta. Alalle päädytään usean eri koulutuksen kautta.

”Rakennusalan taustasta on kyllä hyötyä, mutta me koulutamme kyllä softat. Toinen hyvä peruskoulutus tätä varten voisi olla suunnitteluassistentti.”

Myös voimakas tahto oppia ja ”diginäppäryys” riittää, niin kuin Jounin kohdalla. ”Koulutukseltani olen sähköteknikko. Ajauduin kuitenkin IT-alalle ja alan sisällä olen kouluttautunut jatkuvasti lisää. ”

Sähköteknikon työt ovat jääneet taustalle, tietomallinnus on niin sanotusti vienyt sydämen.

”Tietomallintaminen on niin nuori ala, että koko aika mennään eteenpäin. Jatkuva kehittäminen ja haasteiden määrä kiehtoo minua. Lisäksi meillä on mieletön tiimi, jonka kanssa työskennellä ja oppia.”

Se on tärkeä onnistumisen tunteen lähde Jounille, kun huomaa muidenkin kiinnostuvan ja oppivan miten hommat todellisuudessa toimivat. Ja Lehdolla onneksi tätä innostunutta porukkaa riittää. ”On mahtavaa, kun joku tulee pyytämään, että katsotaan, miten tietomallinnus toimii. Yleensä ei menee kauaa, kun henkilö jo pyörittelee mallia koneella kuin ammattilainen.”

 

Yhden klikkauksen taktiikalla

Kolmen vuoden aikana Jouni on tottunut siihen, että välillä mennään lujaa eteenpäin mutta välillä otetaan askeleita taaksepäinkin. ”Pienin askelein. Tämä kehitys vaatii pitkäjänteisyyttä, ei saa liian innokkaasti edetä. Nyt on lakikin muuttumassa, että jatkossa rakennusluvan hakeminen pitäisi saada tietomallipohjaisena. Eli viedään 3D-malli kaksiulotteisen suunnitelman sijaan. Se on iso haaste. Me Lehdolla olemme mukana Suomessa työryhmässä, jossa tätä viedään eteenpäin.

Lehto tuntuu Jounista muutenkin oikealta paikalta työskennellä tietomallintamisen parissa. ”Lehdolla työntekoon ja kehittämiseen on johdon tuki, ja työporukka on motivoitunutta. On mukava tehdä kehitystyötä.”

Udeltaessa mihin tietomallintaminen on seuraavaksi menossa, on Jounilla jo selkeät sävelet. ”Haluamme viedä tietomallinnusta siihen suuntaan, että saisimme yhdellä klikkauksella hoidettua tuotetiedon hallintaa. Eli saisimme suoraan vietyä mallista järjestelmiin vakioasioita.”

Tämäkään haave ei liene enää kaukana tavoitettavissa. ”Ei. Lehdolla onneksi vastuuta saa ja pääsee oikeasti vaikuttamaan asioihin.”