Lohelan ura yrityksessä alkoi vuonna 2014 silloisen Rakennuskartion leivissä, josta muodostui Lehto Group kaksi vuotta myöhemmin. Kun edellinen projekti oli päättynyt, kävi Lohela vuoden mittaisella työrupeamalla toisessa yhtiössä. Se ei kuitenkaan ollut oikea ratkaisu, vaan veri virtasi takaisin Lehdolle.
– Tuntui, että siellä oman työskentelytavan toteuttaminen oli haastavampaa, Lohela kertoo.
– Täällä se onnistuu paremmin, sillä työtä ei vaikeuteta turhaan puuduttavalla byrokratialla. Toki samalla tulee suuri vastuu, mutta täällä myös luotetaan sinun tekemiseesi.
Lehdon bravuuri on oma teollinen rakentaminen; keittiö-kylpyhuone-elementit kasataan valmiiksi Oulaisissa sijaitsevassa tehtaassa ja nostetaan lopuksi paikoilleen. Aikaavievät tarkat työt voidaan tehdä kuivissa ja tasaisissa olosuhteissa tehtaalla, eikä työmaalla tarvitse käytännössä kuin kytkeä sähköt ja vesiliitännät kiinni. Samoja menetelmiä hyödynnetään myös kasvavassa trendissä, puukerrostalorakentamisessa. Siinä tosin moduulit ovat huoneen kokoisia.
– Moduulit nopeuttavat työmaata huomattavasti. Kyllä siinä ainakin kuukauden päivät saadaan projektista pois, Lohela kertoo.
– Ei tarvitse nostella keittiön kalusteita hankalasti parvekkeen aukoista läpi, niin kurottajakulutkin vähenevät.