Search
Close this search box.

Lehto Group Oyj: Merkittävät osakkeenomistajat ovat myyneet Lehto Group Oyj:n osakkeita

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Lehto Group Oyj
Pörssitiedote
1. kesäkuuta 2017 klo 09:00

Lehto Group Oyj: Merkittävät osakkeenomistajat ovat myyneet Lehto Group Oyj:n osakkeita

Lehto Group Oyj (”Yhtiö” tai ”Lehto”) on saanut tiedon, että Yhtiön osakkeenomistajat (”Osakkeenomistajat”), joiden omistus ennen myyntiä edusti 69,7 prosenttia Yhtiön ulkona olevista osakkeista, ovat myyneet Yhtiön osakkeita nopeutetussa tarjousmenettelyssä (”Osakemyynti”) Yhtiön 31.5.2017 julkistaman tiedotteen mukaisesti. Osakkeenomistajat myivät yhteensä 4.971.845 Yhtiön osaketta, mikä vastaa noin 8,5 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Yhtiön toimitusjohtaja Hannu Lehto myi 0,5 prosenttia Lehto Invest Oy:n kautta omistamistaan Yhtiön osakkeista eli 100.000 osaketta.

Ylimerkityssä Osakemyynnissä osakkeiden osakekohtainen myyntihinta oli 11,60 euroa ja Osakemyynnin bruttomyyntitulot noin 57,7 miljoonaa euroa. Osakemyynnin jälkeen Osakkeenomistajat omistavat yhteensä 35.644.457 Yhtiön osaketta, mikä vastaa noin 61,2 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Osakkeenomistajat ovat antaneet sitoumuksensa sille, etteivät 180 päivää kestävällä ajanjaksolla myy jäljelle jääneitä Yhtiön osakkeitaan.

OP Yrityspankki Oyj (”OP”) ja Pareto Securities (”Pareto”) toimivat pääjärjestäjinä Osakemyynnissä.

Yhteystiedot

Veli-Pekka Paloranta, talousjohtaja
+358 400 944 074
veli-pekka.paloranta@lehto.fi

Vastuunrajoitus

OP ja Pareto toimivat Osakemyynnissä ainoastaan Osakkeenomistajien eivätkä kenenkään muun lukuun, eivätkä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakemyynnin yhteydessä (riippumatta siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut tämän tiedotteen). OP ja Pareto eivät ole vastuussa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Osakkeenomistajille, eivätkä ne anna Osakemyyntiin tai mihinkään tässä asiakirjassa viitattuun järjestelyyn liittyviä neuvoja. OP ja Pareto eivät hyväksy minkäänlaista vastuuta tämän tiedotteen sisältämän tiedon täsmällisyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta, eivätkä ne sovellettavan lain sallimissa rajoissa ole siten sellaisessa vastuussa, joka niillä muutoin olisi tällaisen tiedotteen johdosta. Mikään tässä tiedotteessa ei ole eikä muodosta lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai tulevasta.

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa Osakemyynnistä ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkinnälle tai myymiselle Osakemyynnissä on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyillä alueilla. Osakkeenomistajat eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, tarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Osakkeenomistajat eivät ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa. Tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita voidaan tarjota Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä ilmaisu ”Esitedirektiivi” tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen).

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”relevantit henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä