Search
Close this search box.

21.9.2021

Edellärakentaja ilmastonmuutoksessa – hyvät lähtökohdat parempaan huomiseen!

Kirjoittaja

Antti Leinonen

Lehto on Green Building Council Finlandin jäsen ja Green Building Week 2021 -kampanjaviikolla haluamme omalta osaltamme tuoda esiin viikon teemaan eli resilienssiin liittyviä esimerkkejä. Tulemme kertomaan erilaisin esimerkein siitä, miten Lehto sopeutuu ilmastonmuutokseen omassa tekemisessään.

Lehto haluaa olla paremman huomisen edellärakentaja. Tähän liittyy vahva kiinnostus myös kestävää rakentamista kohtaan. Rakennusalan resilienssi eli sopeutuvuus ilmastonmuutokseen jakautuu karkeasti kahteen teemaan: miten itse rakentaminen olisi kestävää ja toisaalta, miten rakennusten käyttö hillitsisi ilmastonmuutosta. Lehdolta löytyy ajatuksia ja toteutuksia molempiin näkökulmiin, ja samalla tunnistamme, että työtä on vielä edessäkin.

Tuotantomalli osana ratkaisua

Lehdon tuotantomalli itsessään antaa erinomaiset lähtökohdat kestävään rakentamiseen, sillä hyödynnämme rakentamisessa teollista esivalmistusta. Toisin sanoen olemme siirtäneet rakentamisen työvaihteita tehtaille, joissa materiaalit kiertävät perinteistä työmaata tehokkaammin ja lisäksi logistiikkapäästöt vähenevät. Lisäksi hyödynnämme modulaarisuutta ja toistuvia ratkaisuja, jotka myös tukevat kestävän rakentamisen periaatteita.

Puukerrostalo kestävän rakentamisen lippulaivana

Lehto haluaa suunnata jatkossa entistä voimakkaammin puurakentamiseen, ja yhtiömme onkin tuotekehittänyt puukerrostalo-konseptin, joka vastaa hyvin kestävän rakentamisen vaateisiin. Lehdon puukerrostalo on pisimmälle tuotekehitetty ratkaisu teollisen esivalmistuksemme saralla. Valmistamme valmiita koteja ja huoneistoja kotimaisilla tehtaillamme ja kuljetamme ne työmaille asennettavaksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että puukerrostalo kokonaisuutena on ekologinen, kohtuuhintainen, nopea ja laadukas vaihtoehto asumiseen. Uskomme aidosti, että tällainen konsepti voi yhtä aikaa viedä eteenpäin kestävää rakentamista mutta samalla luoda myös liiketoimintamahdollisuuksia, edellytyksiä kustannuskilpailukykyyn ja ennen kaikkea – asumismukavuutta asiakkaillemme. Uskomme, että ilmastonmuutos voi kääntyä lopulta kehittämiseksi, johon kytkeytyy myös paljon uusia innovaatioita ja mahdollisuuksia.

Työtä tehtävänä

Rakennusalalla on vielä kova työ ja vastuullinen tehtävä edessään, jotta todella olemme osa parempaa huomista ja kestävää rakentamista. Toimialan hiilijalanjälki painaa ja työtä on tehtävä hartiavoimin. Lehdossa on viime aikoina satsattu kestävän kehityksen osaamiseen ja jatkamme työtä tällä saralla. Uudistamme toimialaa ja sen toimintamalleja, suuntaamme puurakentamiseen mutta haluamme kehittää myös betonirakentamisesta entistä vähähiilisempää.

Seuraa Lehdon viestintää Green Building Weekillä mm. yhtiön sosiaalisen median kanavissa:
LinkedIn | Instagram | Facebook | Twitter

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä