Search
Close this search box.

23.9.2021

Ivalon koulukeskus kunnioittaa kahdeksaa vuodenaikaa ja rakennetaan elinkaarihankkeena

Kirjoittaja

Lehto Group Oyj

Inarin kunta ja Lehto Group allekirjoittivat kesäkuussa 2020 sopimuksen uuden koulukeskuksen rakennuttamisesta Ivaloon. Kyseessä on Inarin kunnan historian suurin investointi, sillä se on arvoltaan noin 25 miljoonaa euroa. Lehdolle Ivalon koulukeskus on tällä hetkellä pohjoisin hanke. 

Nyt projektia on takana jo 12 kuukautta ja vastaava työnjohtaja Sakari Juujärvi on iloisin mielin, vaikka ihan vielä projektin loppua ei näy.

”Nyt ollaan siinä vaiheessa, että meillä on maalaustyöt viimeisiä huoneita vailla valmiita. Julkisivutkin ovat jo 25 prosenttisesti valmiit. Kymmenen kuukautta aikaa vielä ja aikataulussa sekä budjetissa ollaan.”

Tasaista tahtia eteenpäin

Edes Ivalon talven pakkaset eivät pystyneet pysäyttämään tuotantoa ja työmaalla onkin säästytty suurilta haasteilta.

”Sen isompia haasteita, kuin ehkä henkilöresurssien saaminen tänne Ivaloon, ei meillä oikeastaan ole ollut. Materiaalihankinnoissakin olemme onnistuneet ennakoimaan.”

Kesäkuussa 2021 oli paljon keskustelua puutavaran hinnan noususta ja saatavuudesta.

”Ostimme heti riittävät määrät puutavaraa omiin tarpeisiimme.”

Erityisen onnistumisen hatunnoston Juujärvi haluaa antaa.

”Haluan nostaa esille IV-urakoitsijamme ja maalausurakoitsijamme. He ovat aivan omaa luokkaansa. Ainoa ongelma heidän kanssaan on ollut, että mistä heille keksii tekemistä, kun tekevät niin nopeasti ja laadukkaasti.”

Rakennus ohjaa lapsen turvallisesti koulumaailman läpi

Koulussa on erikseen tilat esiopetukseen, yhtenäiskoulun toimintaan (vuosiluokat 1–9) sekä lukio-opetukseen.

”Arkkitehdit ovat suunnitelleet opinpolun rakennukseen. Kun lapsi saapuu esiopetukseen niin hän aloittaa tietyssä osaa rakennusta. Siirtyessään ensimmäiselle ja toiselle luokalle, niin hän siirtyy myös käytävää pitkin uusiin tiloihin. Matka jatkuu, kunnes joko keskiaulasta lähdetään muualle ammattiopintoihin tai jatkaa rakennuksen päätyyn lukio-opintoihin.”

Koulu- ja kulttuurikeskusta ei ole suunniteltu kuitenkaan pelkäksi opetustilaksi.

”Rakennuksessa sijaitsevassa auditoriossa on mm. neljälle simultaanitulkille omat tilat sekä elokuvaprojektorihuoneen. Auditoriossa voidaan pitää kansainvälisiä konferensseja ja näyttää elokuvia. Rakennukseen sijoittuu myös reilun 1000 m2 liikuntahalli. Keskus tulee palvelemaan Inarin kunnan asukkaita myös iltaisin ja viikonloppuisin.”

Saamelaiskulttuuria kunnioittaen

Rakennukseen on erikseen suunniteltu opetustilat saamenkielistä opetusta varten, mutta kulttuuria kunnioitetaan sisätilojen värimaailman teemalla, joka on kahdeksan vuodenaikaa.

”Oppimis- ja sisääntuloauloissa näkyy värejä, jotka kuvastavat näitä vuodenaikoja.”

Yleensä tuttujen neljän vuodenajan sijaan saamelaiskulttuurissa vuodenajat jaetaan kahdeksaan eri osaan: pakkastalvi, hankikantokevät, jäidenlähtökevät, yöttömän yön aika, sadonkorjuu, ruska, ensilumi ja joulukaamos.

Elinkaarta pyritään suunnittelemaan valinnoilla

Ivalon koulukeskus toteutetaan elinkaarihankkeena, jo­hon sisältyy uudisrakentamisen lisäksi ylläpito- ja käyt­tä­jä­pal­ve­lut 20 vuoden ajan.

Materiaalivalinnat on tehty ottamalla huomioon materiaalien pitkäikäisyys ja laadukkuus.

”Esimerkiksi lattiamateriaalina käytämme kuivapuristelaattaa, jossa kuluminen ei näy ja siivottavuus on helppoa. Tällä on elinkaarellisesti ajatellen suora vaikutus tulevaisuuden kiinteistöhuoltokustannuksiin”, Juujärvi tiivistää.

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä