Maaselän päiväkoti- ja koulurakennus valmistui helmikuussa 2021 Pieksämäelle. Kohteen rakentaminen kesti vuoden ja viisi kuukautta. Bruttoalaltaan 3797,5 m2 kokoinen rakennus koostuu käytännössä kahdesta kerroksesta. Kolmannesta kerroksesta löytyy IV-konehuone.
Hanke onnistui kokonaisuudessaan projektipäällikkö Lassi Haaraniemen ja vastaavan työnjohtajan Mikko Mäkilaakson mukaan hyvin.
”Hanke oli monin tavoin opettavainen ja lopputuloksena saatiin asiakkaalle hyvä kohde. Rakennus on visuaalisesti näyttävä. Työmaa on ollut hankkeen onnistumisen kannalta merkittävässä asemassa. Rakentamiseen kuuluvat tyypilliset, pienet haasteetkin on selätetty kunnialla”, Lassi Haaraniemi sanoo.
Kohde luovutettiin ilman jälkitarkastusta
Päiväkoti- ja koulurakennus sisältää luokkahuoneita, liikuntasalin, ruokalan, käsityömaailman, valmistuskeittiön sekä ryhmähuoneita (päiväkotitilat). Sisätiloissa on hyödynnetty myös taittoseiniä, joilla tilat voidaan jakaa kahtia. Lisäksi sisällä on soluauloja, jotka toimivat tarvittaessa myös opetuskäytössä.
”Nykyään koulurakentamisessa käytetään paljon ulkopuolista valvontaa. Projektijohdolle se tuo lisää erilaisten dokumenttien tekoa ja täyttöä, joita tehdään enemmän kuin peruskohteissa. Tässä hankkeessa käytettiin kuivaketju10:tä valvontatyökaluna, joka kattaa koko rakennushankkeen aivan projektin alusta loppuun. Lisäksi rakentamisen aikana oli käytössä P1-puhtausluokitus, mikä on tyypillinen juuri päiväkoti- ja koulukohteille”, Mikko Mäkilaakso kertoo.
Kohteessa on hyödynnetty Lehdon oman tehtaan seinäelementtejä, joiden ansiosta ulkokuori saadaan rakentamisen aikana nopeasti umpeen ja säältä suojaan. Myös ikkunat ovat elementeissä valmiiksi paikallaan. Kohteessa on käytetty betonipilarirunkoa ja puuelementtejä.
”Jos rakennus jäisi tilaajan mielestä puutteelliseksi, tarkastettaisiin asiat erillisellä tarkastuksella. Tässä kohteessa sellaista ei tarvittu. Ja tämä on ollut työmaan ammattitaitoisen kädenjäljen tulosta. Monet asiat työmaavaiheessa ovat usein sellaisia, joihin pitää osata reagoida kuukausiakin etukäteen”, Haaraniemi kuvailee.
”Työn laatu oli erityisen hyvää ja työmaan hallinta työnjohdon toimesta onnistunut. Siitä tuli palautetta tilaajalta ja valvojilta jo rakennusaikana, että työmaa toimii hyvin. Tästä haluaisin antaa erityiskiitoksen koko työmaan porukalle”, Haaraniemi sanoo.