Search
Close this search box.

29.3.2018

Unohda ASP -säästäminen, Lehto Raha on tullut!

Kirjoittaja

Markus Vekara

Uutisista saa sen käsityksen, että nuoret eivät enää halua sitoutua oman asunnon ostamiseen. Tämä voi olla totta, mutta kyse voi olla myös siitä, ettei oman asunnon ostaminen ole taantuman aikana ollut realistinen vaihtoehto monellekaan siitä kiinnostuneelle.

Samaan aikaan, kun ensiasuntojen ostaminen on laskenut vuoden 2006 huipusta noin 40 %, on ASP-lainojen ottaminen on kasvanut takaisin 90-luvun alun huippulukuihin. Silloin korot olivat korkeat ja ensiasuntojen asema poikkeuksellisen heikko.

Oman asunnon ostamista on pidetty Suomessa yhtenä merkittävimpänä ja perinteisenä tapana, jolla kotitaloudet ovat kartuttaneet varallisuuttaan. Asunnon ostamista ei voi kuitenkaan suositella varauksetta kaikille, ja varsinkin liian kalliin asunnon ostaminen voi olla vaarallista.

Monille huomista suunnitteleville ensiasunnon ostaminen on jatkossakin tärkeä tapa oman tulevaisuuden turvaamiseen, kunhan asunto ei maksa liikaa, on korkealaatuinen ja sijaitsee vielä vuosikymmenienkin päästä hyvällä paikalla hyvin liikenneyhteyksien varrella. Sitten kun aika ja tarve isommalle asunnolle tulee, voi miettiä, jos ensimmäisen asunnon laittaa vaikka vuokralle.

Lehto Raha vs. ASP

Perinteisen ASP -säästämisen lisäksi markkinoilla ei ole ollut juurikaan ajanmukaisia vaihtoehtoja oman asunnon ostamisesta haaveileville. ASP:n ehdottomia vahvuuksia on ehdottomasti mahdollisuus säästämisen aloittamiseen jo 15-vuotiaana. Tällöin tarvittavan pääoman säästäminen on mahdollisuus aloittaa tarpeeksi ajoissa, ja korkotuettu asuntolaina, suojaa asunnon ostajaa, mikäli korot nousevat nopeasti. Toisaalta säästöjen kerryttäminen etenkin kasvukeskuksissa voi olla hidasta ja vie monta vuotta.

Uuden, Lehto Rahan suunnittelu on lähtenyt käyntiin ensiasunnon ostajan tarpeiden pohjalta. Palvelu mahdollistaa oman, vastavalmistuneen asunnon hankkimisen ilman vuosien säästämistä ja ilman, että asukas joutuu sitoutumaan asuntoa ostaessaan Finassivalvonnan näkökulmasta suhteettomaan velkataakkaan.

Lehto Raha on palvelu, jonka avulla asukas voi säästää ensiasunnon edellyttämän omarahoitusosuuden vuokran ohessa asuessaan 12 kk vuokralla valitsemassaan asunnossa. Vuoden jälkeen asukkaalle hyvitetään asuntoa koskeva 5 % omarahoitusosuus, kun hän ensimmäisen vuoden jälkeen lunastaa asunnon itselleen Nooa Säästöpankin tarjoaman asuntolainan avulla. Asukas voi käyttää halutessaan myös muita pankkeja.

Lehto Rahan hyvänä puolena on palvelun helppous asukkaalle ja mahdollisuus päästä muuttamaan uuteen, valittuun asuntoon jo heti sen valmistuttua. Huonona se, että mikäli asukas ei lunasta asuntoa määräaikaisen vuokrakauden päätteeksi, on hän maksanut asunnosta jonkin verran markkinoita korkeampaa vuokraa.

Kiinnostaako? Käy kurkkaamassa lisää Lehto Rahasta

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä