Search
Close this search box.

Lehto Group ja SBB aloittivat yhteistyön palvelukotien mittavalla sopimuksella

Lehto Group Oyj
Lehdistötiedote
26.11.2019 klo 8.00

Ruotsalainen kiinteistösijoitusyhtiö Samhällsbyggnadsbolaget i Norden AB (SBB) ja rakennusyhtiö Lehto Group ovat käynnistäneet yhteistyön mittavalla palvelukoteihin liittyvällä sopimuksella. SBB hankki seitsemän palvelukotia ympäri Suomen useampien operaattorien ja erilaisten sidosryhmien käyttöön. Sopimuksen arvo on noin 23 miljoonaa euroa ja kiinteistöjen omistus siirtyi SBB:lle kauppojen yhteydessä. Rakennuksista yksi kohde on kokonaan valmis ja loput valmistuvat lähiaikoina.

”Kyseessä on uusi kumppanuus ja yhteistyö on käynnistynyt hienosti. Luonnollisesti olemme iloisia uusista yhteistyökumppaneista palvelukotien markkinassa. Tämän tyyppiset sopimukset turvaavat lopulta kasvavaan hoivan tarpeeseen liittyviä palveluja ympäri Suomen”, kertoo rahoituspäällikkö Joona Penttilä Lehto Groupin Hyvinvointitilat-palvelualueelta.

”Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhömme Lehdon kanssa. Pohjoismaiden suurimpana sosiaalisen infrastruktuurin toimijana tulemme olemaan pitkäaikainen omistaja hoivatiloissa, joiden keskimääräinen vuokrakauden pituus on 16 vuotta”, kertoo Ilija Batljan, Samhällsbyggnadsbolaget i Norden AB:n toimitusjohtaja ja perustaja.

Lisätietoja:
Joona Penttilä, rahoituspäällikkö, Lehto Group, Hyvinvointitilat, puh. 050 404 4305
Joakim Bill, SBB, Transaktiojohtaja, puh. +46 72 560 68 73

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä