Viimeisimmät artikkelit

| Johdon liiketoimet
| Johdon liiketoimet
| Johdon liiketoimet
| Johdon liiketoimet
| Johdon liiketoimet

Kivistön odotetun palvelukeskuksen rakentaminen on alkanut

Lehto Group Oyj ja Vantaan kaupunki
Lehdistötiedote
22.6.2021 klo 13.00

Havainnekuva. Ei vastaa yksityiskohtaisesti lopullista toteutusta.
 

Kivistöön hartaasti odotetun palvelukeskuksen rakentaminen käynnistyy lainvoimaisen rakennusluvan myötä. Rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi kesäkuun alussa. Rakennusyhtiö Lehto Group tekee parhaillaan alueella maanrakennustöitä. Palvelukeskuksen ensimmäisen vaiheen arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä.

”On hienoa, että hanke on nyt tässä vaiheessa ja rakennuslupa on lainvoimainen. Päätös sinetöi pitkän ja sitkeän kehittämisvaiheen, jonka tavoitteena oli ratkoa Kivistön asukkaita pitkään piinanneen palvelujen puutteen. Edellärakentaja-yhtiönä pystyimme ratkaisemaan tämän haastavan yhtälön hyvässä yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa”, kertoo Lehto Tilat Oy:n aluejohtaja Heikki Schemeikka.

Kivistön tulevan palvelukeskuksen tilat ovat laajuudeltaan noin 12 000 k-m². Ankkurivuokralaisina toimivat Lidl ja S-market. Kaupallisten palveluiden lisäksi myös kaupungin palvelutarjonta Kivistössä monipuolistuu palvelukeskuksen myötä. Palvelukeskukseen sijoittuu terveyspalveluita sekä nykyistä tilavampi nuorisotila, jonka palvelutarjontaa on laadittu nuorten toiveiden mukaan. Tiloja on varattu myös lastenkulttuuritoiminnalle ja Aikuisopiston kurssitarjonnalle. Kivistön kirjasto sijoittuu palvelukeskukseen nykyistä suurempaan tilaan, mikä mahdollistaa kirjaston palvelujen, aukioloaikojen ja kokoelman laajentumisen.

”Palvelukeskusta on suunniteltu hyvässä yhteistyössä ja olemme iloisia sen ripeästä etenemisestä. Odotettujen palveluiden lisäksi bussiliikennekin alueella sujuvoituu hankkeen myötä. Kivistön palvelukeskuksen viereen rakennetaan linja-autoterminaali, jossa varaudutaan myös sähköbussiliikenteeseen, mainitsee Kivistön projektijohtaja Gilbert Koskela Vantaan kaupungilta.

Lisätietoja:
Heikki Schemeikka, aluejohtaja, Lehto Tilat Oy, puh. 
040 535 0031
Gilbert Koskela, projektijohtaja, Vantaan kaupunki, puh. 050 312 1915

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä