Inarin kunta ja Lehto Group allekirjoittivat kesäkuussa 2020 sopimuksen uuden koulukeskuksen rakennuttamisesta Ivaloon. Kyseessä on Inarin kunnan historian suurin investointi. Lehdolle Ivalon koulukeskus on toistaiseksi pohjoisin hanke.
Koppelontie 4
Osoite
Ivalo
Kaupunki
2022
Rakennusvuosi
Lehto Tilat Oy
Toteuttaja
8 249 m²
Pinta-ala
Ivalon koulun ovet avautuivat opettajille, oppilaille ja opiskelijoille syksyllä 2022 uuden syyslukukauden alkaessa. Koulussa opiskelee yhteensä noin 500 esikoululaista, peruskoululaista ja lukiolaista. Uudelle koululle oli tarvetta, sillä vanhat koulurakennukset olivat tulleet käyttöikänsä päähän. Uudessa koulussa on kasvunvaraa, sillä tilaa on 550 lapselle ja nuorelle.
Koulussa on rakennettu erikseen tilat esiopetukseen, yhtenäiskoulun toimintaan sekä lukio-opetukseen. Suunnitteluvaiheessa arkkitehdit visualisoivat lapsen opinpolun rakennukseen. Esiopetus on tietyssä osassa rakennusta. Siirtyessä ensimmäiselle ja toiselle luokalle, lapsi siirtyy käytävää pitkin uusiin tiloihin. Näin matka jatkuu, kunnes keskiaulasta voi siirtyä muualle ammattiopintoihin tai jatkaa rakennuksen päätyyn lukio-opintoihin.
Koulu- ja kulttuurikeskusta ei ole suunniteltu kuitenkaan pelkäksi opetustilaksi. Rakennuksen auditoriossa on mm. simultaanitulkille omat tilat. Lisäksi auditoriossa voidaan pitää kansainvälisiä konferensseja ja näyttää elokuvia. Opintoja voi tehdä muun muassa kodassa luonnon helmassa, näyttämöillä ja laboratorioissa.
Rakennuksessa on myös 1 000 m² liikuntahalli. Keskus tulee palvelemaan Inarin kunnan asukkaita myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Rakennukseen on erikseen suunniteltu opetustilat saamenkielistä opetusta varten, mutta kulttuuria kunnioitetaan myös sisätilojen värimaailman teemalla, joka on kahdeksan vuodenaikaa. Yleensä tuttujen neljän vuodenajan sijaan saamelaiskulttuurissa vuodenajat jaetaan kahdeksaan eri osaan: pakkastalvi, hankikantokevät, jäidenlähtökevät, yöttömän yön aika, sadonkorjuu, ruska, ensilumi ja joulukaamos.
Hanke eteni hyvässä vauhdissa ja työmaalla säästyttiin suurilta haasteilta. Hyvä ennakointi, esimerkiksi materiaalihankinnoissa, edesauttoi projektin sujuvaa kulkua.
Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!
Lehto palvelee valtakunnallisesti. Ota yhteyttä tai pyydä tarjous – palaamme pikaisesti asiaan.