Search
Close this search box.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston on päättänyt Hippos2020-hankkeen käynnistämisestä yhdessä Lehdon ja Fennian muodostaman konsortion kanssa

Lehto Group Oyj
Pörssitiedote
29.5.2018 klo 7:00

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on 28.5.2018 pidetyssä kokouksessaan päättänyt käynnistää Hippos2020-hankkeen yhdessä Lehto Groupin (”Lehto”) ja Fennia Varainhoito Oy:n (”Fennia”) muodostaman konsortion kanssa, ja hyväksynyt pääperiaatteet hankkeeseen liittyvistä sopimuksista ja suunnitelmista.

Hippos2020 -hankkeessa on tarkoitus rakentaa Jyväskylään urheilun, liikunnan, terveydenedistämisen ja hyvinvoinnin keskittymä. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 160 000 bruttoneliömetriä, josta liikuntatiloja on noin puolet.

Kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen mukaan Jyväskylän kaupunki perustaa yhdessä Lehdon, Fennian ja muiden sijoittajien kanssa Kiinteistö Ky Hippoksen, jonka tehtävänä on omistaa ja hallinnoida Hippos2020 -keskusta. Suunnitelman mukaan Jyväskylän kaupunki sijoittaa kommandiittiyhtiöön 28-34 miljoonaa euroa ja Lehto, Fennia ja mahdolliset muut sijoittajat yhteensä noin 60 miljoonaa euroa. Loppu, noin 50-60% rahoitustarpeesta on tarkoitus rahoittaa velkarahalla.

Hankekehitys jatkuu tästä eteenpäin vuokrasopimusneuvotteluilla ankkurivuokralaisten kanssa sekä rahoitusneuvotteluilla Jyväskylän kaupungin, Lehdon, Fennian, mahdollisten muiden sijoittajien ja velkarahoittajien kesken. Rahoitussopimusten jälkeen hankkeen sopimuskokonaisuudet on tarkoitus viedä sijoittajakonsortion hallitusten sekä Jyväskylän kaupunginhallituksen hyväksyttäviksi sekä rakennuslupakäsittelyyn. Tavoitteena on saada rakentaminen käynnistetyksi alkuvuodesta 2019.

Lehdon keskeinen rooli hankkeessa on toimia sen KVR-urakoitsijana vastaten suunnittelusta ja rakentamisesta. Lehto on myös sitoutunut sijoittamaan Kiinteistö Ky Hippokseen omaa pääomaa 10-25 miljoonaa euroa.

Hankkeeseen liittyy tavanomaisia kiinteistökehityshankkeiden epävarmuustekijöitä, kuten esimerkiksi rahoituksen saatavuus tai vuokralaisten hankinta ja sitoutuminen. On mahdollista, että hanke ei toteudu suunnitelman mukaisena. Hankkeen etenemisellä ei ole vaikutusta Lehdon vuotta 2018 koskevaan taloudelliseen näkymään.

Lisätietoja:

Timo Reiniluoto
Lehto Group Oyj
johtaja, liiketoiminnan tukipalvelut
040 550 1656
timo.reiniluoto@lehto.fi
www.lehto.fi

http://hippos2020.fi/fi/

Lehto on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Toimimme neljällä palvelualueella: Asunnot, Toimitilat, Hyvinvointitilat ja Korjausrakentaminen. Olemme rakennusalan innovatiivinen uudistaja ja edelläkävijä. Talousohjattu toimintamallimme tehostaa rakentamisen tuottavuutta, varmistaa rakentamisen laadun sekä tuottaa asiakkaille merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä. Työllistämme yhteensä noin 1 300 henkilöä (Q1 2018) ja vuoden 2017 liikevaihtomme oli 598 miljoonaa euroa.

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä