Search
Close this search box.

Lehdon kerrostalohankkeelle kunniamaininta tietomallikäytänteiden kehittämisestä Tekla BIM awards 2019 -kilpailussa

Lehdistötiedote
Lehto Group Oyj
13.06.2019 klo 12.00

Vantaan Kaivokselan Pumppupuistoon rakentuva Lehto Asuntojen kerrostalokohde on saanut kunniamaininnan arvostetussa Suomen ja Baltian maiden Tekla BIM Awards 2019 -kilpailussa. Tuomaristo arvosti Lehdon kehittävää otetta laajassa tietomallipohjaisessa työnkulussa.  

Kaivokselan Pumppupuistoon rakentuva 224 asunnon kerrostalokohde on saanut kunniamaininnan Trimble Solutions Oy:n järjestämässä Tekla BIM Awards 2019 -kilpailussa, jossa palkitaan vuoden parhaimmat BIM-projektit Suomessa ja Baltiassa.

Kilpailun tuomaristo arvosti Lehdon hankkeessa sen monimuotoista kehitystyötä tietomallipohjaisessa työnkulussa ja käytänteissä. Vantaan Kaivokselan Pumppupuistossa pilotoitiin digitaalista rakennuslupakäsittelyä Kira-Digi-hankkeessa yhdessä Vantaan, Hyvinkään ja Järvenpään rakennusvalvonnan kanssa. Lisäksi kohteessa pilotoitiin Betset-yhtiöiden tietomalleihin keskittyvää tuotannonohjausjärjestelmää, jonka avulla suunnittelijoiden ja elementtitehtaan välinen tiedonsiirto tapahtui tietomallin välityksellä ajantasaisesti. Tunnustusta tuomaristolta sai myös hankkeessa vallinnut innostava kokeilukulttuuri.

– Kunniamaininta kannustaa meitä jatkamaan työtämme rakennusalan käytäntöjen rohkeana uudistajana. Korostamme projektin tavoitteiden saavuttamista koko projektiryhmän yhteisenä etuna, niinpä ajamme yhteistoiminnallisten toimintatapojen luomista ja aktiivista tiedon jakamista sekä kommunikointia osapuolien välillä. Jatkamme käytännönläheistä kehitystyötämme – sanoista teoiksi! kertoo Lehto Groupin digijohtaja Tiina Talvitie.

Kohteen rakennesuunnittelijana ja detaljoijana toimi Lehdon tytäryhtiö Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtipalvelu Oy ja LVIS-suunnittelusta Optiplan Oy. Kohteen geosuunnittelusta vastasi Ramboll Finland Oy.

Tekla BIM Awards on Trimble Solutions Oy:n asiakkailleen järjestämä kilpailu, jossa arvovaltainen tuomaristo valitsee vuoden parhaat BIM-projektit. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana yhdeksän projektia. Suomen ja Baltian maiden kilpailun voittajat osallistuvat Tekla Global Bim Awards -kilpailuun syksyllä 2020.

Lisätiedot
Tiina Talvitie, digijohtaja, Lehto Group Oyj, puh. +358 40 734 7850

Trimble:
Trimble muuttaa maailman työtapoja tuotteilla ja palveluilla, jotka yhdistävät fyysisen ja digitaalisen maailman toisiinsa. Paikannuksen, mallintamisen, liitettävyyden ja data-analytiikan ydinteknologioilla asiakkaat voivat tehostaa tuottavuutta, laatua, turvallisuutta ja kestävyyttä. Trimble tarjoaa ohjelmistoja, laitteistoja ja palveluita yksittäisistä tuotteista kokonaisiin yritysten elinkaariratkaisuihin asti muuttaen jo toimintaa monilla aloilla kuten maataloudessa, rakentamisessa, paikkatiedon hyödyntämisessä ja logistiikassa.
Lisätietoja osoitteessa www.trimble.com/fi

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä