Search
Close this search box.

Lehto rakentaa Prisman Varkauteen

Lehto Group Oyj
Lehdistötiedote
16.12.2019 klo 13.30

Lehto Tilat rakentaa Osuuskauppa PeeÄssälle 12 500 m² kokoisen Prisman Varkauteen, joka koostuu Prisman myymälästä ja viidestä pienliiketilasta oheistiloineen. Kohteen arvioitu valmistuminen on marraskuun 2020 lopussa. Rakentamisessa hyödynnetään Lehdon Humppilan tehtaalla tuotettuja kattoelementtejä.

Lehto Tilat on tehnyt sopimuksen Osuuskauppa PeeÄssän kanssa Varkauteen rakennettavasta Prismasta. Kohde koostuu 12 500 m² myymäläkiinteistöstä, joka pitää sisällään noin 7500 m² kokoisen Prisman myymälän ja viisi kappaletta pienliiketiloja oheistiloineen. Ulkoalueille tulee kesäpihamyymälä ja paikoitustilaa 584 kappaletta.

”Hanke kilpailutettiin kokonaisvastuu-urakkana ja Lehto oli siinä edullisin tarjouksen tekijä. Lehto on tehnyt meille aikaisemmin kolme kohdetta ja meille jäi niistä hyvät kokemukset. Tiesimme, että tällaisen hankkeen toteuttaminen onnistuu. Tällä hetkellä työt ovat käynnissä”, Osuuskauppa PeeÄssän kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa kertoo.

Kohteen maarakennustyöt on aloitettu viikolla 48 ja arvioitu valmistuminen on marraskuun 2020 lopussa. Rakennus perustetaan maanvaraisena ja siihen tulee Ruukki Constructionin toimittama teräsrunko. Julkisivu muodostuu paneelielementeistä ja rakentamisessa hyödynnetään Lehdon Humppilan tehtaalla tuotettuja kattoelementtejä.

”Lehdon toimintamalli sopii tällaisiin hankkeisiin erittäin hyvin. Kattoelementtejä hyödyntämällä pystymme takaamaan työmaan kosteudenhallinnan. Kun katto on vesitiivis aikaisessa vaiheessa, pystymme toteuttamaan eri rakennusvaiheita aikaisemmin, verrattuna perinteiseen rakentamiseen ilman kattoelementtiä. Yhteistyö tilaajan kanssa on sujunut erittäin hyvässä hengessä”, Lehto Tilat Oy:n rakennuspäällikkö Jukka Lintulahti kertoo.

Lisätiedot

Tomi Vierimaa, kiinteistöpäällikkö, Osuuskauppa PeeÄssä, tomi.vierimaa@sok.fi, puh. 044 719 7252 

Jukka Lintulahti, rakennuspäällikkö, Lehto Tilat Oy, jukka.lintulahti@lehto.fi, puh. 040 748 9319

 

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä