Search
Close this search box.

Lehto uudistaa Helsingin Kalasataman aluetta noin 300 asunnolla

Lehto Group on lähivuosina uudistamassa Helsingin Kalasataman voimakkaasti kehittyvää aluetta asuinrakentamisellaan. Lehto Asunnot Oy on ostanut Työpajankatu 6:n rakennuksen ja maanvuokrasopimuksen omistavan yhtiön, ja lisäksi tehnyt esisopimuksen tonttien hankinnasta Helsingin kaupungin kanssa.

Idylliseen, vanhaan teollisuusmiljööhön tullaan rakentamaan viisi uutta kerrostaloa, jotka käsittävät yhteensä noin 300 asuntoa. Korkein taloista on peräti 16-kerroksinen, mutta samaan kortteliin rakentuu myös 4-kerroksinen talo. Arkkitehtonisesti korttelista kaavaillaan siis korkeuseroiltaan vaihtelevaa, ja matalimpien kerrostalojen katoille on suunniteltu viihtyvyyttä tuovat viherkatot asukkaiden käyttöön. Rakennustyöt käynnistyvät tämänhetkisten suunnitelmien mukaan kevään 2019 aikana ja koko korttelin arvioidaan valmistuvan noin kolmessa vuodessa.

”Työpajankadun idyllinen miljöö on Lehdolle upea kohde uudistettavaksi. Tulevien asunnonomistajien kannalta alue tarjoaa erinomaiset palvelut aina metrosta uuteen kauppakeskus Rediin asti”, toteaa Lehto Asunnot Oy:n hankejohtaja Jussi Tapola.

Lisätietoja:
Hankejohtaja Jussi Tapola, Lehto Asunnot Oy, puh. 041 544 9488

Jaa Facebookissa
Jaa LinkedInissä
Jaa Twitterissä