Search
Close this search box.

Hakaniemen kauppahalli, Helsinki

Hakaniemen kauppahallin mittava peruskorjaus alkoi vuoden 2018 alussa, mutta hallin toiminta on jatkunut keskeytyksettä Lehdon rakentamissa väliaikaisissa tiloissa, niin sanotussa Lasihallissa, Hakaniemen torilla.

Kohteen tiedot

Hämeentie 1
Osoite

Helsinki
Kaupunki

2018
Rakennusvuosi

Helsingin kaupunki
Tilaaja

Lehto Tilat Oy
Toteuttaja

Lehto valittiin Hakaniemen kauppahallin väliaikaisten tilojen toimittajaksi Helsingin kaupungin järjestämän tarjouskilpailun päätteeksi. Rakennus suunniteltiin tilaajan asettamien tarpeiden mukaan moderniksi ja kaupunkikuvaan hyvin asettuvaksi kokonaisuudeksi. Hakaniemen halli on kerännyt paljon kiittävää palautetta niin kauppiailta kuin kaupunkilaisilta.

Kauppiailta yhteistyöstä täysi kymppi

Hakaniemen kauppahallin kauppiasyhdistyksen puheenjohtajana rakennusaikana toiminut Pirjo Passinen kertoo, että kauppiasyhdistyksen aktiivisen vaikuttamisen seurauksena Helsingin kaupunki oli valmis selvittämään väliaikaisen rakennuksen hankkimista.

”Se yllätti positiivisesti, että kotimaisella rakennusliikkeellä oli tarjota juuri meidän tarpeisiimme sopiva tuote, jonka kustannukset jäivät järkevälle tasolle. Lehdon esitys vastasi kaikkiin tarpeisiimme jo tarjousvaiheessa, ja senkin jälkeen yhteistyö meidän kauppiaiden kanssa on sujunut moitteetta. Erityisesti elintarvikepuolella lvi- ja kylmätekniikalle on tiukat vaatimukset, ja Lehdolla ymmärrettiin nämä tarpeet hienosti. Lehdolle annan yhteistyötä arvosanan 10+. Tilat ovat osoittautuneet toimiviksi ja erittäin viihtyisiksi myös käytännössä ja ne ovat osaltaan lisänneet hallin ja koko torialueen vetovoimaa,” Passinen toteaa.

Tehdastuotanto lyhentää työmaa-aikaa ja karsii kustannuksia

Hakaniemen kauppahalli toteutettiin Lehdon kehittämän talousohjatun rakentamisen periaatteita noudattaen. Se tarkoittaa vahvaa suunnittelun ohjausta sekä Lehdon omien, innovatiivisten vakioratkaisujen hyödyntämistä.

Väliaikaiseksi suunniteltu kauppahalli koostuu esivalmistetuista tuoteosista. Esimerkiksi perustuksena on teräspaalujen päälle asennettu esivalmistettu teräskehikko. Paalutusta varten torilta poistettiin ainoastaan muutama mukulakivi, eikä varsinaisia maanrakennustöitä tarvittu lainkaan. Hallin lattia- ja kattoelementit valmistettiin Lehdon kotimaisilla tehtailla. Ne asennettiin samanaikaisesti, mikä takasi kuivaketjun säilymisen.

Tekniset tilat ja henkilökunnan sosiaalitilat on toteutettu merikontteihin, ja ne tuotiin rakennuspaikalle sisältä täysin valmiiksi rakennettuina tilaelementteinä. Myyntipisteet tiskeineen tuotiin 3D-mallinnuksen avulla valmistettuina asennusvalmiina elementteinä. Sisääntulon katos luiskineen ja portaikkoineen on tehty clt-elementeillä, jotka yhdessä puurimoituksen kanssa antavat rakennukselle modernin ja lämpimän yleisilmeen.

Valmiiden elementtien ja moduulien hyödyntäminen tarkoittaa, että rakentaminen tapahtuu pääosien tehtaassa työmaan sijaan. Tehdastuotanto varmisti väliaikaisen kauppahallin maltilliset kokonaiskustannukset, tasaisen laadun ja ensiluokkaisen kosteudenhallinnan rakentamisaikana. Lisäksi tehdastuotannolla saavutettiin ainutlaatuinen tuotantotehokkuus – Hakaniemen torilla työmaavaihe kesti ainoastaan neljä kuukautta.

Tutustu myös näihin

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Lehto palvelee valtakunnallisesti. Ota yhteyttä tai pyydä tarjous – palaamme pikaisesti asiaan.