Yhtiön toiminimi on Lehto Group Oyj, ruotsiksi Lehto Group Abp ja englanniksi Lehto Group Plc.
Yhtiön kotipaikka on Kempele.
Yhtiön toimiala on rakennuttaminen, rakennusurakointi, rakennusalan
konsultointi, kiinteistökehittäminen, kiinteistöhallinta, kiinteistösijoittaminen,
rakennustarvikkeiden ja rakennuselementtien valmistus ja näihin liittyvä toiminta
sekä energiapalvelut, energian varastointi ja jakelu, energiansäästöpalvelut ja
energiatuotannon laitteiden omistus ja myynti. Yhtiö voi harjoittaa
liiketoimintaansa operatiivisten konserniyhtiöiden kautta. Yhtiö voi emoyhtiönä
huolehtia konsernin organisaatiosta, rahoituksesta, ostoista ja muista sen kaltaisista tehtävistä.
Hallitukseen kuuluu kolmesta kahdeksaan jäsentä. Hallituksen toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiötä edustavat paitsi hallitus, myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin sekä hallituksen jäsen yhdessä toisen edustamaan oikeutetun tai prokuristin kanssa. Hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden yhtiön edustamiseen.
Yhtiölle valitaan tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö, jonka päävastuullinen tilintarkastaja on KHT-tilintarkastaja. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille kirjallisesti aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, ei kuitenkaan myöhemmin kuin yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Kutsu toimitetaan julkaisemalla se yhtiön internet-sivuilla tai muulla todisteellisella tavalla kirjallisesti.
Yhtiökokous voidaan järjestää hallituksen valinnan mukaan yhtiön kotipaikassa, Helsingissä, Vantaalla tai Oulussa.
Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä lukien.
Kokouksessa on:
esitettävä
päätettävä
valittava
Jos yhtiön yhtiökokouksissa suoritetaan äänestys, äänestystavan määrää yhtiökokouksen puheenjohtaja.
Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.